Vuosi numeroina: 2019


Vuosi numeroina: 2019

1 uusi toimisto
Vuosi 2019 oli monen uuden asian alku täällä Kielikoneella. Helmikuussa pakkasimme sanakirjalaatikkomme ja muutimme Lauttasaaresta uuteen toimistoomme Salmisaareen. Muutos ei ollut suuri kilometreissä, mutta henkisesti kyllä, sillä Kielikone ehti majailla yli kaksi vuosikymmentä eri osoitteissa onnellisten saarella.

Olemme viihtyneet hyvin uusissa toimitiloissamme, jossa kaikki on uutta ja kulumatonta. Jotain samaakin uusissa maisemissamme silti on: tuttu navakka tuuli puhaltaa täällä kuin Lauttasaarenkin rannoilla, joten olo on säilynyt kotoisena.

4 uutta työntekijää
Tänä vuonna Kielikoneella aloitti, huomioiden yrityksen kompaktin koon, ennätysmäärä uusia kasvoja. Tervetuloa joukkoomme sisältötiimiläinen Peksu, tuotekehittelijä Antti ja myynti- ja markkinointipuolen Cami ja Atte!

9 uutta sanakirjaa
Kielikone on ostanut viime vuosina valtavan määrän uusia sisältöjä. Tänä vuonna ehdimme konvertoida eli muuttaa sähköiseen sanakirjamuotoon yhdeksän uutta sanakirjaa. Neljä näistä perustuu WSOY:n sanakirjatoimituksen kustantamien sanakirjojen aineistoihin (Suomi–englanti-suursanakirja, Suomi–ruotsi-suursanakirja, Ruotsi–suomi-suursanakirja ja Ranska–suomi-suursanakirja) ja neljä muuta on erinäisiä erikoisalan aineistoja monikielisestä lakialan sanastosta venäjän tekniikan ja kaupan sanastoon! Ja mahtuupa mukaan myös aivan näillä näppäimillä ilmestyvä suomi–hollanti–suomi-sanakirja!

10 uutta blogitekstiä
Aloitimme tämän blogin helmikuussa ja asetimme tavoitteeksemme julkaista yhden kirjoituksen kuukaudessa. Tämä lupaus on pitänyt! Kuusi eri kielikonelaista on kirjoittanut kymmenen kielijuttua omasta näkökulmastaan ja raottanut hieman esirippua sanakirjakulissien edessä. Mielellämme kuulisimme myös teistä, hyvät lukijat. Millaisia juttuja te haluaisitte lukea ensi vuonna?

1 165 uutta käännöspyyntöä
Jätettyjen käännöspyyntöjen määrä sen kuin kiihtyy! Ahkerien asiakkaidemme ansiosta sanakirjamme pysyvät freeseinä ja ajantasaisina. Käännöspyyntöjen tähden esimerkiksi englannin sanakirjastamme löytyy nyt thunk, swole, stan, deepfake ja sleep pod. Keep them coming, folks!

35 600 uutta hakusana-artikkeliaVaikka emme laskisi mukaan kokonaan uusia sanakirjoja ja käännöspyyntöjä, olemme silti rikastuttaneet sanakirjojamme noin 35 600 uudella hakusana-artikkelilla. Päivityksiä on tehty 14 kielipariin, ja olemme keskittyneet seuraaviin aloihin: IT-sanasto, urheilu, esteettömyys, sähkö- ja elektroniikka-ala, pankki- ja rahastoala sekä lääketiede. Yleiskielen sanastoakaan ei ole unohdettu. Olemme lisänneet uudissanastoa kengännauhabudjetista ruokahävikkiin ja ilmastopakolaiseen sekä tutkineet hakulokejamme ja naputelleet sisään sellaisia teidän hakemianne sanoja, joilla ei ole löytynyt tuloksia sanakirjoistamme.

Kiitos tästä vuodesta koko Kielikoneen puolesta! Vuonna 2020 jatkuvat uudet (sanakirja)kujeet.

– Piia Saresoja, leksikografi